Alkuaikoina Sirkan työajat olivat hyvin ympäripyöreitä, siis kellon ympäri. Iltapäivällä elvytettiin "juuri" valmiiksi seuraavaksi aamuksi. Illalla lämmitettiin uunia. Aamuyöstä pyöräytettiin taikinat ja aloitettiin itse leipominen. Valmistus oli todellista käsityötä, ainoastaan taikinasekoitin oli apuna ja sekin itsetehty. Kun päivät venyivät pitkiksi, Sirkalla oli oiva taito nukahtaa seisaalleen pöydän viereen. 15 sekunnin unet ja taas jatkettiin kuin mitään ei olisi tapahtunut! Tämä taito ei valitettavasti periytynyt jälkipolville.

Mikkelin kauppahallin myymälä pääsi 1976 lehtien palstoille aiheutettuaan yhden suomen harvoista leipäjonoista. Asiakkaat jonottivat aamun ja aamupäivän aikana leipomon leipäkuormaa silloisen kauppahallin edustalla. Pahimmillaan jonot olivat perjantaisin, kun ne ulottuivat korttelin kulman taakse. Torin laidalla oleva Kahveri -ravintolan yrittäjä kertoi, että kun jonon pää hävisi taas näkyvistä, odotettiin vielä hetki ennen kuin työntekijä lähetettiin ostamaan viikonlopuksi kauraleipää. Ja toivottiin että jotain leipää olisi vielä jäljellä.

1980-luvulla oli vielä voimassa laki vuodelta 1961 (Leipomotyölaki 302/1961), jolla kiellettiin kaikkien leipomokoneiden käytön ennen kello 5.00 aamuyöstä. Laki koski myös omistajia ja yrittäjiä, koska kyseisiä töitä ei saanut tehdä. Lakia ei ollut muutettu, mutta ei myöskään valvottu, kunnes joku keksi, että lähes kaikki maan pienet leipomot rikkoivat tätä lakia. Kiinteää kolmivuorotyötä rajoitukset eivät koskeneet, eli isot valtakunnalliset leipomot pystyivät toimimaan normaalisti.

 Leipää olisi mennyt kaupaksi vaikka kuinka paljon, mutta sitä ei enää kerennyt tehdä, jos aloitti lain sallimissa aikamääreissä. Viranomaiset valvoivat lakia pistokokeilla. Riitta ja Sirkka joutuivat keksimään luovia ratkaisuja tuotannon toteutuksee, mutta eihän se muuten onnistunut, kuin lakia rikkomalla. Jätesäkkejä ikkunoihin ja taikinakone pyörimään. Leipomoon ei myöskään laitettu mitään turhia valoja. Näin saatiin leivät valmiiksi ja ajoissa kauppoihin. Onneksi rikos taitaa olla jo vanhentunut.

Senaatintorin maakuntamarkkinat vuonna 1995 olivat leipomon silloisen historian paras myyntiviikonloppu. Myyntitykkeinä toimivat Marjaleena ja Sirkka. Helsinkiin ajettiin kaksi täyttä kuorma-autollista leipää päivässä kolmen päivän ajan. 

Jollekulle oli sattunut leipomolla laskuvirhe ja 800 hillomunkkia oli paistettu lauantaiaamuna liikaa. Pakkaajat olisivat vieneet kahvihuoneeseen ja kotiin nämä munkit, mutta Riitta sanoi, että "Helsinkiin vaan" – kaikki menivät kaupaksi.

Vuonna 2008 perinteinen 100% Ruisleipämme voitti APU- lehden Suomen Paras Ruisleipä vertailussa 1. palkinnon.  Tästä voitosta saimme yllättävää postia Euroopan komissiolta. Silloinen komissaari Olli Rehn lähestyi meitä kirjeellä ja onnitteli Ruisleipä-kilpailun hyvästä tuloksesta vannoutuneena ruisleivän ystävänä.

Vuonna 2015 Anttu ja Henri kutsuttiin Barcelonaan kansainväliseen yksityiseen leipomokouluun, Escola de fornes Barcelonaan, opettamaan suomalaista leivontaa kansainvälisille leipurikollegoille. Aika kuumottava paikka oli huomata ketä oppilaamme oikeasti olivat. Paikalla oli useita kansainvälisiä leipomomaajoukkueiden kapteeneita ja moninkertaisia maailmanmestareita. Kahden päivän opetus upeaman jälkeen olivat oppilaat onneksi haltioissaan, kun pääsivät näkemään oikeasti jotain erilaista leivontaa. Kaikki osaavat tehdä maailman luokan croissantin, mutta ruisleivän raskin maitohappotasapainon hallitseminen oli heille aivan uutta – puhumattakaan piirakan rypyttämisestä.  Eräs Italialainen ruokaleipien maailmanmestari pyysi varovasti saisiko hän pienen nokareen meidän ruisjuuresta. Sanoimme että vie vaikka kaikki, meillä on juurta leipomolla ihan tarpeeksi! Hänen ilmettään kuvastaa parhaiten se, kuin kolmevuotias olisi saanut tikkarin.

Mikkelin keskussairaalan remontti sulki kanttiinin koko sairaalasta. Henrin ollessa piipahtamassa sairaalalla eräänä perjantaina tuttu hoitaja tokaisi, että ”tehkää PopUp-myymälä sairaalan viereen kanttiiniksi”. Henriä hieman hymyilytti – eihän nyt sentään. Kotia päästyään ilme oli vakavoitunut – ehkä sittenkin -ajatus oli jo vallannut mielen. Puhelinsoitto Antulle ja pikaideoinnin jälkeen päätettiin kysyä, saisiko sairaalan sisäpihalle myymäläauton. Anttu soitti vielä samana päivänä sairaalalle ja tiedusteli myyntiauton mahdollisuutta. Sairaalalta luvattiin ottaa yhteyttä.

Sunnuntaina soi Antun puhelin ja sairaalalta ilmoitettiin, että ei mihinkään ulos ollut asiaa – he järjestävät tilat sisälle. Maanantaina sairaalalta jo kysyttiin, onko tilapäiskanttiinin avaus jo julkaisukelpoista tietoa. Aikaisemmin emme koskaan ole perustaneet reilussa viikossa uutta myyntipistettä ja hieman toivomme, että ihan näin nopeaa toimintaa ei tarvitsisikaan toisten harjoittaa. Siiskosen kanttiini palveli asiakkaita koko sairaalan neljän kuukauden remontin ajan. Henkilökunnaltamme nähtiin mahtavaa heittäytymistä uuteen hommaan nopealla aikataululla.

Eläkepäivillä Riitalla on aikaa vaikka muistella vanhoja. Hänelle tupsahtikin jostain mieleen Valion vanha jäätelökakku. Sellainen missä
kakkupohja ja hillo sekä tietysti jäätelö olivat yhdistetty. Tätä ideaa lähdimme sitten jalostamaan. Noin puolivuotta erinäisiä kokeiluja ja valmis tuote on kunnossa asiakkaille. Kerma, mansikkahillo, oma vaalea kakkupohja sekä tietysti käsintehty gelato-jäätelömme toimivat upeasti vaikka kesän lämpimissä juhlissa.  

Uusia tuotteita kehitellään jatkuvasti. Osa niistä on onneksi jäänyt myös kokeiluasteelle. Leipurin perussynti on vanhat tuotteet, niitähän ei voi lopettaa kun aina joku käy ostamassa sen yhden. Trendit muuttuvat ja ihmisten ajatusmaailma muuttuu. Joistain vanhoista tuotteista pitää pystyä luopumaan, jotta voi tehdä jotain uudelle sukupolvelle maistuvaa.  Nykyään tuotteita ja niiden eri variaatioita on noin 250. Aktiivisesti tuotannossa on päivittäin noin 70 erilaista maistuvaa vaihtoehtoa.